Erdogan-satiiri oli Saksassa liikaa. Sketsi sensuroitiin netistä ja nyt suosittu tv-ohjelma on tauolla. Mitä Suomessa pitää varoa sanomasta, ettei käy samalla tavalla? Vastaamassa Suomen tv-satiirikot: Noin viikon uutisten Jukka Lindström, Uutisraportin Tuomas Peltomäki sekä Muhammed -pilakuvan takia sensuroiduksi joutunut pilapiirtäjä Ville Ranta.
Zlatan on valloittava egoisti, joka pohjimmiltaan haluaisi olla osa joukkoa.
Elokuvatuottaja Ilkka Matila ja elokuvaohjaaja Juho Kuosmanen arvioivat jalkapallotähden nuoruusvuosia valottavaa dokumenttielokuvaa.
Ukulelen avulla voi parantaa maailman.
Miksi netti tuntuu nykyään olevan täynnä ukulelella lempibiisiään laulavia taviksia? Studiossa Pienen ukulelefestivaalin järjestäjä Jonni Roos sekä muusikko, ukelisti Jarmo Julkunen.
Tuotanto: Yle Kulttuuri